Pokemon Adventures

(Yllätysarvostelu)
Eng. Nimi: Pokemon Adventures
Pokkareita: 38+ (Hidenori Kusaka) (jatkuu edelleen)  (tarina), Mato (taide)
Alkuperäisteos: Pokemon-pelit (Nintendo)
Arvosana: 8
Luettu: 1-7 (Gen 1 saga)

Toinen varmasti melkein kaikille tuttu klassikko lapsuudesta - kumminkin manga eroaa hyvin paljon animesta. Manga menee enemmän pelisarjojen mukaan ja hahmot ovat nimetty näiden mukaan (Red, Blue, Green, Yellow...). Mielestäni manga versio on paljonkin parempi tähän kökköön animeen, joka keskittyy vain yhteen hahmoon. Mangassa on muutakin ja Ashin esikuvan Redin ensummäinen pokemon ei todellakaan ollut Pikachu. Tarinan alku pääosin keskittyy Redin matkaan, mutta voitettuaan Pokemon Leaguen hän joutuu ongelmiin - joka johtaa tämän ystävien ja jopa yllättävien Rakettiryhmän jäsenien liittoutumista yhteistä vihollista vastaan, Elite Fouria
Manga on myös realistisempi, kuin klassikoksi noussut anime. Animessa monen voltin sähköisku oli arkipäivää ja  ei näytä tuntuvan missään. Kumminkin mangaversiossa näkee tämän sattuvan, ja pokemoneiltakin melkein veri lentää taisteluissa. Hengen lähtö on oikeasti välillä lähellä.

Piirtotyyli ei paljoa erotu animesta ja aluksi se pistää ilkeästi silmään, tähän kumminkin pian tottuu ja sen unohtaa. Huumoria ei ole kokonaan unohdettu ja monelle tilanteelle päätyy naureskelemaan. Hahmot ovat osin mitäänsanomattomia, mutta samalla kiinnostavia luoden uuden ulottuvuuden. Animen hahmot perustuvat mangassa esiintyviin;  ei tarvitse olla ruudinkeksijä että tajuaa Ashin perustuvan Rediin ja Garyn Bluehen. Kaikki hahmot eivät kumminkaan onneksi päätyneet animeversioon, esimerkiksi inhokkini Green, joka useinkin yrittää hyötyä muista henkilöistä.
Sanon tähän saman, kuin Hopeanuolen kohdalla; jos anime versio oli pettymys - lue mangaa ja tuomitse vasta sitten.

Tiivistelmä:
+ Erilaisuus animea kohtaan
+ Peleihin pohjautuminen (evoluution voi esimerkiksi pysäyttää painamalla pokedexistä cancel)
+ Realistisempi
+ Astetta pahemmat pahikset
- Osittain piirtotyyli
- Jotkut kliseiset hahmot

Välitiedoite #3

Hei olemattomat lukijani <3 

Ilmoittelen parista asiasta nyt. Ensinnäkin se, että Clannad haaste saattaa venyä - päätin tehdä sitä vain silloin kun olen yksin kotona, joten vanhempieni työt hieman määräilevät. Mutta eiköhän nyt parissa viikossa kerkeä tulla ensimmäinen blog siitä.

Toinen asia on se, että olen menossa piakkoin järkestettävään Desucon Frostbiteen, pukeutuneena tunnetuksi Death Noten L:äksi. Otan luultavasti jonkun ison random kyltin mukaani.

Kolmas on se, että päätin antaa teille mahdollisuuden pyytää minua arvostelemaan joku anime/manga. Mutta ottakaa se huomioon, jos en vaikka pidä sarjasta ja sitä on 200 jaksoa tuskin tulen katsomaan edes neljännestä. Tai vaikka olisi lyhyempi, arvostelen siltä pohjalta mitä olen lukenut/katsonut.

Pyyntöjä voitte laittaa mihin tahansa kommentoimalla, tietysti mieluiten tähän - tai vaikka DeviantArtissa (Kahvinporo nimellä löytyy) tai mistä nyt saat helpommin kiinni.

 

Ginga Nagareboshi Gin

Eng. nimi: Silver Fang, Suomenkielinen nimi: Hopeanuoli
Pokkareita: 18 (Yoshiro Takahashi)
Alkuperäisteos: Jatkoa Ginga Densetsu Rikille (Yoshiro Takahashi)
Arvosana: 9-
Luettu: 1-18

Varmasti jokaiselle lapsuudesta tuttu Hopeanuoli, kertoo nuoresta karhukoirasta, joka lähtee villikoira lauman mukaan etsimään Japanin parhaimmat soturit, jotta voisivat kukistaa hirviökarhu Akakabuton. Monelle se jääkin vain tähän, kun ovat katsoneet leikatun version animesta ja olleet pettyneitä näkemäänsä. Animesovitus on aivan surkea mangaversioon verratuna. Mangassa välillä jää vain ihailemaan miten tarkkaa ja upeaa jälkeä Takahashi on tehnyt. Olen sitä mieltä ettei Hopeanuolta voi tuomita pelkästään animen perusteella, tarinahan ei pääty karhunliha grillijuhliin vaan mukaan astuu sudet ja näiden kahdeksan soturia.
Luettuani viimeisen pokkarin jäin vain fiilistelemään sarjan mahtavuutta. Tälläistä tunnetta ei monikaan sarja ole jättänyt, useimmiten jää hieman tyhjä olo ja hieman mitäänsanomaton. Hopeanuoli tekee kumminkin loppunsa tyylillä ja tunteella.

Täydellinen manga ei Hopeanuoli kumminkaan ole - eniten itseäni ja varmasti monia muita häiritsee moni seikka esimerkiksi; minne Ginin tiikerinraidat lopulta hävisivät ja minne jotkut hahmot hävisiät (jos eivät kuolleet)? Minua ei haittaa se, että alle vuoden ikäinen pentu hakkaa kunnolla täysikasvuisen sudenkin - sarjanhan voi monen muunkin elementin mukaan lukea osittain jo fantasiaan, joten mitäpä väliä.Turha sitä mennä nirpottamaan tyhmistä asioista.
Suosittelen ainakin mangaan tutustumista kaikille ja etenkin niille, joille animesovitus ei mitään antanut. Ainakin tulee kunnon nostalogiapaukku, kun vielä muistelee suomidubin ihanuutta.

Tiivistelmä:
+ Piirrostyyli
+ Erikoinen juoni ja hahmojen iskut
+ Monenlaisia hahmoja, eikä liikaa kliseitä
- Joidenkin hahmojen unohtuminen
- Pienet yksittäiset asiat

Haaste hyväksytty

Enpä ole suoraan sanottuna jaksanut kirjoitella mitään pitkään aikaan (kuka tätä edes seuraa).

Tuossa äsken kamuni haastoin minut katsomaan Clannadin ja Clannad After Story animen - itkemättä laisinkaan. Ehkei haaste taida olla niin helppo, kuin miltä kuulostaa... Mutta katsotaan nyt. Se että miksi ilmoitin siitä tähän (kuka edelleen tätä seuraa...) on se, että rupean pitämään blogia aiheesta tähän näin.

Toivottakaa onnea haasteeseen, toivon onnistuvani. Ylpeys tässä kyseessä 8DDD

Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan

Eng. Nimi: Bludgeoning  Angel Dokuro-chan
Jaksoja: 12 (Hal Film Maker-Studio)
Alkuperäinen novelli: Masaki Okayu (tarina) ja Torishimo (taide) || 12 pokkaria
Arvosana: 6-
Katsottu: Koko anime

Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan on hyvinkin omalaatuinen anime. Sarjan päähenkilö Sakura tulee keksimään tulevaisuudessa keksinnön, joka pysäyttää naisten fyysisen kehityksen 12 ikävuoden kohdalla (lolicon-maailma). Jumala ei salli tätä ja lähettää Dokuro enkelin murhaamaan Sakuran. Dokuro kumminkin tykästyy Sakuraan ja herättää tämän aina eloon, jonka takia Sakura saakin enemmän enkeleitä peräänsä. Tässä vaiheessa sarjaa alkaa jo ajattelemaan, että mitä helvettiä taas oikein katson.
Oudommaksi vain menee hyvin nolojen tilanteiden kautta mihin Dokuro Sakuran ajaa. Sarjan lyhyt "toinen kausi" on oikeastaan aivan turha ja sekava - Dokuron lisäksi Sakuran luona asuu myös kaksi muuta enkeliä. Ja toinen kausi on oikeastaan vain fan-serviceä.

Hahmotkaan eivät ole kummoisia. Jälleen löytyy nämä klisee hahmot; Sakura on se luokan syrjitty jota yli-normaali Shizuka puolustaa, Dokuro on ihme ylipirteä, mutta omalla tavalla hauskakin. Sarjan huumori ei pure kovinkaan moniin: kyllähän sitä joskus repeää, kun Dokuro taas silpoo Sakuran pään. BTDC ei ole erikoisempaa katseltavaa ja sopii ainoastaan tylsille sadepäiville, jolloin ei jaksa katsoa mitään järkevää - eli kun tälläinen päivä satuu niin Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan on oiva vaihtoehto.

Tiivistelmä:
+ Ihan omaperäinen idea
+/- Huumori puree tai ei pure
- Loppujen lopuksi aika laimea

Välitiedoite #2

Jos ette satuneet huomaamaan jo, niin olen laittanut arvosteluihin alatunnisteisiin animeiden genrejä. Ja jos painatte niitä niin sivu avautuu niin, että näet kaikki arvostelut samasta genrestä. Ehkä voisi niin löytää helpommin sopivia sarjoja...
Ulkoasukin muttui ja arvosteluja laitan sitä mukaan, kun saan uuden sarjan katsottua/luettua. Tässä vaiheessa voin myös sanoa kiitokset Hiswalle, joka toimii betalukijanani. Kiitokset hänelle, ettei pahimmat typot ole päätyneet itse arvosteluihin.


Ja te (olemattomat) lukiani... Olen nähtävissänne ensiviikolla Desuconissa (teille tuskin tarvitsee kertoa missä se on).
Pukeudun Black Blood Brothers sarjan Zelman Clockiksi:
Nähdään siellä sitten, ja tulkaa rohkeasti vain moikkaamaan jos bongaatte minut.

Jigoku Shoujo

Eng. nimi: Hell Girl
Jaksoja: 26 (Studio Deen & Aniplex)
Mangasovitus: Miyuki Etô
Arvosana: 7+
Katsottu: Ensimmäinen kausi

Kiinnostuin heti sarjasta kuullessani siitä kaveriltani. Aloin heti katsomaan sitä ja aluksi meni yhteen putkeen monta jaksoa, lopulta se alkoikin kyllästyttää. Hyvä idea toteutettiin huonosti: Helvetintyttö Enma Ai palvelijoineen toimittaa syntisiä sieluja Helvettiin - pyynnöstä. Useimmissa jaksoissa joku oli tehnyt pahaa jakson päähenkilölle, jonka takia tämä kirjoitti vihamiehensä nimen keskiyöllä aukeavalle nettisivulle. Tähän sopimukseen liittyy yksi varjopuoli - kuollessaan joutuu itsekin Helvetin tuliin. Myöhemmissä jaksoissa Hajime tyttärineen yrittää pysäyttää Enman touhut, ja selviääkin että Hajimen tyttärellä Tsugumilla onkin enemmän tekemistä Enman kanssa.
Henkilöhahmot ovat erikoisia, mutta päällisin puolin tylsiä ja ärsyttäviä, etenkin pikkuvanha maailmanparantaja Tsugumi.

Jigoku Shoujo olisi toiminut paremmin, jos se olisi ollut 10 jaksoa lyhyempi. Keskivälissä kyllästyy ainaiseen samaan jaksokuvioon ja toivoo suurta vaihtelua, joka tulee vasta viimeisissä jaksoissa. Yksi asia on kumminkin toteutettu hyvin... Eri syyt miksi joku haluaa lähettää toisen Helvettiin. Välillä syyt menevät hieman kummallisiksi - no eipä ole mielikuvituksen puutetta. Lievästä tylsyydestä huolimatta suosittelen ehdottomasti katsomaan.

Tiivistelmä:
+ Idea
- Kulkee liian hitaasti
- Hahmot

MM!

Eng. nimi: MM!
Jaksoja: 12 (Xebec-studio)
Alkuperäinen novelli: Akinari Matsuno (tarina), QP:Flapper (taide)
Arvosana: 9
Katsottu: Koko anime

Kaikessa outoudessaan ja erikoisuudessaan MM! on erittäin hauska anime. Kouluanimeksi juoni ei ole lainkaan tyypillinen - päähenkilö Tarou haluaa päästä masokistisuudestaan eroon ja ilmottautuu Second Volunteer Clubin jäseneksi. Jossa kovapäinen jumala Mio lupaa parantaa hänet siitä. Joukkoon liittyy myös mieskammoinen Arashiko. MM! on sarja, josta ei oikeastaan puutu yhtäkään hahmotyyppiä: lättärintaisesta lukiolaisesta 10 vuotiaaseen tekniikkaneroon ja loleista voimaan saavaan jätkään.Vaikka hahmoja voisi sanoa kliseiksi, tässä ne toimivat - onhan MM! silkkaa parodiaa toisista animeista ja animeiden hahmoista. Erityisesti Mio ja Arashiko muisuttavat Toradoran hahmoja, ja samankaltainen kolmiodraama on näiden ja Taroun välillä, kuin Toradoran Taigan, Minorin ja Ryuujin välillä... Ulkonäössäkin on jotain samaa.

MM! on täynnä huumoria, joka on pääpiirteittäin aika outoa ja pervoa. Alussa nauraa vedet silmissä ja loppua kohden mentäessä on jo kaatunut lattialle nauramaan. Etenkin DB-parodia jaksoissa itse nauroin katketakseni. Välillä huumori ältyy liiankin perverssiksi ja silloin ei tiedä pitääkö itkeä vai nauraa.
Nähtyään MM!n ensimmäisen jakson, on pakko siirtyä seuraavaan ja aina loppuun asti. Se vie mukanaan ja naurattaa yhä uudelleen ja uudelleen. 12 jaksoa tuntuu aivan liian vähältä näin mahtavalle idealle. Suosittelen katsomaan.

Tiivistelmä:
+ Hauska idea
+ Huumori
- Välillä liiankin sairasta

Oruchuban Ebichu

Eng. Nimi: Ebichu the Housekeeping Hamster
Jaksoja: 24 (Group Tac)
Alkuperäinen manga: Risa Itou
Arvosana: 7
Katsottu: Koko anime

Varmaan yksi niistä oudoimmista ja pervoimmista animeista mitä on ikinä tehty. Anime kertoo hamsterista (joka erehdyttävästi muistuttaa Hamtaroa), joka on "taludenpitäjänä" mestarinsa (eli omistajansa) talossa ja siivoilee ja laittaa pyykkiä. Jaksoissa kuvataan näiden varsin erikoista yhteisoloa... Ebichulla on pahana tapana kertoa noloja juttuja mestaristaan vieraille (mm. millaisia pantsuja tämä pitää) ja muuta sellaista. Luvassa on paljon varsin pervoja ja verisiä hetkiä (kun Ebichu on heitetty seinään päin tai tallottu maahan).
Katsoessani Oruchuban Ebichua... Minulle tuli usein olo "Mitä helvettiä katson ja miksi?". Halusin monesti lopettaa, mutta olihan se nyt aivan pakko katsoa sarja ihan loppuun asti. Monet varmaan miettivät, pitäisikö heidän itkeä vai nauraa, kun katsovat Oruchubun Ebichua - sama oli minulla. Kannattaa todellakin varautua nenäliinoin ja siihen, että nauraa kippurassa lattialla.

Animen hahmoista on hankala sanoa mitään, koska Ebichu oli keskeisin hahmo ja oli kolme muuta päähahmoa. Siitä huolimatta voisin sanoa, että sarjan kaikki hahmot ovat omalla tavallan hyvin erikoisia. Eräs mieshahmokin menee ihastumaan Ebichuun korviaan myöten. Itse Ebichu on varmaan sarjan paras hahmo (joka osaa muuten puhua ihmisten kieltä) - tämä pieni kultainen hamsteri on vain sitä jotain, mitä monessakaan hahmossa ei ole.
Suosittelen Oruchuban Ebichua kaikille niille, jotka osaavat nauraa täysin oudoille ja pervoille asioille. 24 jaksoa menee nopeasti päivässä, koska jokainen jakso kestää vain 8 minuuttia.

Tiivistelmä:
+ Huumori
+ Totaalisen random
+ Ebichuman-episodet
- Ehkä hieman liian sekstinen

Chi's Sweet Home

Eng. Nimi: Chi's Sweet Home
Jaksoja: 104 (Madhouse Ltd.)
Alkuperäinen manga: Kanata Konami
Arvosana: 7
Katsottu: Koko anime

Chi's Sweet Home on yhdellä sanalla aivan mielettömän suloinen anime, jossa pienen Chi-kissanpennun elämää kuvataan tämän silmistä. On erittäin huvittavaa nähdä miten kissanpoikanen näkee tämän maailman. Välillä huomaa nauravansa melkein vedet silmissä Chin kommelluksille, seuraavassa vaiheessa taas melkein parkuu älyttömän herkän, surullisen ja suloisen kohtauksen takia. Huumorilta ei anime laisinkaan välty, mutta ei koko sarjaa vitsiksi ole heitetty... Chi's Sweet Homessa on paljonkin hyvin liikuttavia kohtauksia.
Aluksi saattaa hieman kauhistua jaksomäärää, mutta CSH on varsin helppoa katsottavaa - jaksot kestävät vain kokonaisuudessaan kolme minuuttia. Tähän animeen jää myös helposti koukkuun; kun on katsonut ensimmäisen jakson haluaa heti katsoa seuraavan, ja taas seuraavan nähdäkseen mitä tapahtuu seuraavaksi. Pian huomaakin katsovansa viimeistä jaksoa ja harmittelee animen loppumista (ei hätää, CSH on toinen kausi "Chi's New Address", jossa jaksoja on yhtä paljon).

Vaikka anime keskittyy pääasiassa suloiseen Chi'hin, niin ovat muutkin hahmot eläinhahmot hellyyttäviä. Ihmishahmot ovat lähinnä vain huvittavia: Eläinkaupan yli-innokas myyjä ja Youhein erikoiset kaverit. Chi's Sweet Home on kaikinpuolin hellyyttävä ja suloinen sarja, mutta jotain siitä jää puuttumaan. Kyse ei ole nyt juonesta, jota ei kunnolla ole. En osaa oikein sanoa mitä animesta puuttuu - jotain vain jäi kovasti kaipaamaan sitä katsoessa.

Tiivistelmä:
+ Aivan älyttömän söpö
+ Chin oma näkemys maailmasta
- Jotain puuttuu

Välitiedoite #1

Niinkuin lähes olemattomat lukijat ovat huomanneet, ettei arvosteluja ole vähään aikaan tullut. Olenkin pahoillani siitä, ei ole ollut oikein aikaa kunnollisia kirjotta erilaisten kiireiden takia. Mutta uskokaa vain, lisää on tulossa myöhemmin, kun saan aikaa kirjottaa. Nyt tekstejä ilmestyisi harvemmin, ehkä kerran viikossa yksi.
Ulkoasukin saattaa vaihtua piakkoin.

Princess Princess

Eng. nimi: Princess Princess
Pokkareita: 5 (Mikiyo Tsuda)
Animesovitus: Studio Deen
Arvosana: 6
Luettu: Koko manga

Princess Princess ei ole mitään hääppöistä luettavaa ja sen lukeminen ei ole millään tavalla erikoinen kokemus. Juonikin on kuin yaoi-fanin surkeasta päiväunesta; 3 harvinaisen kauniskasvoista poikaa puetaan säännöllisin väliajoin mekkoihin, jotta poikakoulun pojat saisivat jotain silmäniloa. Onhan se osittain ihan hyvä ja hauska idea, mutta ei siitä kunnollista juonta saa.
Kirja lupailee takakannessaan 100% poikarakkautta, joka jäi kumminkin lähes olemattomaksi viiden pokkarin aikana. Joka vain suurensi pettymystä. Hahmotkaan eivät ole mitenkään erikoisia, vain ihan normaaleja perushahmoja jota kaikkialla on . Jos jotain hyvää Princess Princessissä on, niin se on aivan upea piirtojälki. Ja pitää vain ihailla miten Tsuda sai kaikenmaailman röyhelöhameet näyttämään niin upeilta.

Princess Princessiltä ei siis kannata odottaa paljoakaan, koska suuremmalla todennäköisyydellä se ei tule täyttämään odotuksia. Enkä oikein monellekaan pysty tätä suosittelemaan muuksi kuin tylsän sadepäivän lukemiseksi - jos edes siksi.

Tiivistelmä:
+ Piirtojälki
- Sitä peruskamaa
- Tylsä juoni
- Olematon poikarakkaus

(Rabbit) Doubt

Eng. nimi: (Rabbit) Doubt
Pokkareita: 4 (Yoshiki Tonogai)
Arvosana: 8-
Luettu: Koko manga

Doubt on hyvin erikoinen manga, ja montaa samanlaista ei ole. Joukko teinejä on ilmottautunut Rabbit Doubt-nimiseen peliin, jossa yksi on susi ja muiden pitää selvittää kuka se susi on - ennenkuin kaniksi naamioitunut susi syö muut kanit. Kuten arvata saattaa peli muuttuu liiankin todeksi ja teinijoukko joutuvat hylättyyn rakennukseen, josta alkaa kauheat syyttelyt ja selvitykset, että kuka tämä susi on.
Itse pidin hyvinkin paljon mangasta ja sen omaperäisestä ideasta - josta hieman tuli mieleen SAW-elokuvat (joukko joutuu valehtelun takia hylättyyn varastorakennukseen ja yksi kerrallaan rupeaa kuolemaa). Ei se niin paljoa harmittanut kuin Doubtin loppu - omat epäilykseni siitä kuka on susi osuivat oikeiksi. Muutenkin manga on paikoittain hyvin ennalta arvattavissa ja jo ensimmäisissä chaptereissa tietää, ketkä tulee kuolemaan.

Hahmojen suunnalta Doubt ei ole niin loistava, koska kaikki nämä kliseet löytyvät jälleen - joka on hyvin tyypillistä tämän tyyppisissä sarjoissa. Onneksi tylsät hahmot eivät nyt pilaa mangan mahtavuutta ja ideaa. Olen onnellinen siitä, että sarja täyttää lupauksensa ja ei ole mitään kauhua vain parin veripisaran takia. Luettuani Doubtin ensimmäistä kertaa läpi lopussa tuli heti ajatus "En enää ikinä valehtele", koska mangssa sillä oli tuhoisat seuraukset. Mutta mahtaa ajatus myös johtua siitä, että sain tämän luettua joskus kahden aikaan yöllä... Pienistä miinuksista huolimatta - suosittelen lukemaan.

Tiivistelmä:
+ Todella omaperäinen idea
- Aika ennalta arvattavissa
- Tyypilliset hahmot

Kore wa Zombie desu ka?

Eng. Nimi: Is this a Zombie?
Jaksoja: 12 (Studio Deen)
Alkuperäinen novelli: Sinichi Kimura (tarina), Muririn Kobuichi (taide)
Arvosana: 8½
Katsottu: Ensimmäinen kausi

Luin sarjasta ensimmäisen kerran Anime-lehdestä. Kaksi sanaa herätti heti minun ja kaverini kiinnostuksen: "Taikapoika zombie". Heti päästyämme meille rupesimme katsomaan sarjaa. Ensimmäinen ajatus oli: "Mitä helvettiä me juuri katsomme?" ja sama miete toistuu jaksosta toiseen naurukohtauksien välillä. Kore wa Zombie desu ka on kaikin puolin hyvin nerokas sarja - oletko aiemmin törmännyt animeen, jossa olisi samaan aikaan zombeja, taikatyttöjä ja ninjavampyyreita?
Tästä päästäänkin juoneen ja hahmoihin... Pidän suuresti animen juonesta: Nekromantia Yuu pelasti päähenkilö Ayumun kuolemalta tekemällä tästä zombien. Kaksikko rupesi asumaan Ayumun luona ja pian joukkoon on liittynyt taikatyttö (jonka voimat Ayumu tahattomasti vie) ja ninjavampyyri, jotka taistelevat megalo-hirviöitä vastaan. Megalot tosin olivat useimmiten hieman kyseenalaisia.... Mm. Pedobearin kaksoisveli, perverssi katkarapu ja perverssit meduusat... Juonikäänteet tekivät varsin mielenkiintoista katsottavaa ja ei millään olisi jaksanut odottaa uuden jakson ilmestymistä.

Kore wa Zombie desu ka:n hahmot ovat erittäin erikoisia... Osa kliseisiä ja osa ei. Ja on hankala keksiä mitä sarjassa EI ole. Itse miellyin aika moneen hahmoon ja varsinaisesti ei edes inhokkia noussut. Kaikki olivat omalla tavallaan ihania ja osittain ärstyttäviä. Sarjan "pahis" King of Night on varsin sympaattinen ja omalla tavallaan järjettömän ihana.
Suosittelen ehdottomasti sarjaa katsottavaksi niille kaikille, jotka kestävät katsella ecchiä ja muutenkin epämääräistä materiaalia. Jos oma huumorintaju on tarpeeksi pimeää, nauraa varmasti Kore wa Zombie desu kan huumorille.

Tiivistelmä:
+ Aivan nerokas sarja!
+ Mukava uusi näkemys zombeista
- Välillä liiankin... sairas
- Viimeinen jakso pelkkää fan-serviceä miehille

Princess Tutu

Eng. nimi: Princess Tutu
Jaksoja: 38 (Hal Film Maker-studio)
Alkuperäinen manga: Mizune Shinonome
Arvosana: 7
Katsottu: Koko anime

Yleisesti ottaen vihaan Mahou Shoujo-sarjoja, koska ne tuntuvat menevän mansikan tuoksuiseksi glitter-paskaksi, jossa on yleensä vielä 5 taikatyttöä joista se puna/pinkki-tukkainen on päähenkilö ja korviaan myöten pihkassa koulun suosituimpaan poikaan... Princess Tutussa se ei mene niin tyypillisesti. On vain kaksi taikatyttöä, jotka kyllä ovat viholliset. Tämä anime on ainoa Mahou Shoujo sarja josta todellakin pidin. Juoni on erikoisempi, nyt ei ole maailman pelastus kyseessä. Päähenkilön Ahirun - joka on oikeasti ankka, joka sai ihmisenmuodon käy balettikoulua. Ahirun täytyy kerätä ihastuksensa sydämmen palaset, jotta tämä saisi tunteensa takaisin. Jos en väärin muista juoni on jostain vanhasta sadusta. Princess Tutun loppu on myös erikoisempi, koska se ei todellakaan pääty sillä tavalla jolla sen luulisi loppuvan.

Hahmot ovat yksi erikoisuus, koska kaikki hahmot eivät ole ihmisiä. Balettikoulussa ihmisten seassa on myös furry-hahmoja. Baletin opettajakin on (hieman pervo) kissa. Muutamat hahmot yllättävät Princess Tutun aikana - erästäkin erehdyin luulemaan silkaksi kusipääksi, mutta totuus oli toinen. Erityisen onnellinen olen siitä, ettei Ahirun transformaatio ole tyypillinen glitter-glitter-naked-glitter tyylinen niin kuin useammissa sarjoissa on. Vaan muutos tapahtuu siveellisesti ankan munan sisällä. Nyt ei myöskään tule näkemään kymmeniä eri muutoksia kymmeniltä hahmoilta, joka on todella helpottavaa. Suosittelen Princess Tutun katsomista etenkin niille, jotka pitävät Mahou Shoujo sarjoista ja myös niille, jotka niistä eivät kamalasti välitä.

Tiivistelmä:
+ Erikoisempi idea
+ Furry hahmot ihmisten seassa
- Mutta silti aika tyypillinen Mahou Shoujo

Kousetsu Hyaku Monogatari

Eng. Nimi: Requiem from the Darkness, Hundred Stories
Jaksoja: 13 (Tokyo Movie Shinsha)
Mangasovitus: -
Arvosana: 9-
Katsottu: Koko anime

RFTD on kyllä ehdottomasti kauhuanimeiden aatelia karmivine tarinoineen. Itse olen sen katsonut muutamaan otteeseen uudelleen ja olen jokaisesta kerrasta nauttinut suuresti. Pidän siitä, miten jokaisessa jaksossa on eri tarina, mutta sarjassa on silti yhtenäinen juoni - päähenkilö Momosuke tapaa sattumalta Ongyou nimiseen kolmikkoon, joka selvittelee myyttien todenperäisyyttä. Tapahtuman jälkeen Momosuke aikoo kirjoittaa kirjan, jossa julkaisee 100 kauhutarinaa lapsille. Matkatessaan ympäriinsä hän lähes sattumalta törmää Ongyouhun uudelleen ja uudelleen. Requiem from the Darkness käsittelee vanhoja japanilaisia myyttejä, joista osa on oikeasti aika pelottavia... Osa taas vähän sairaanpuoleisia. Pelkästään animen piirtojälki lisää karmivuutta - vahva varjostus- ja piirtojälki, josta ainakin itse pidin todella paljon.

Anime lähes kokonaan välttää kliseiset hahmot, joka on tietenkin iso plussa. Ei kukaan jaksa katsella samoja, jotka on jo monessa sarjassa nähnyt. Pieniä kliseitä toki on - hyvänä esimerkkinä varsin paljastavasti pukeutuva ja isorintainen Ogin.
Itse pidän kovastikin animesta ja se olen jo pariin otteeseen katsonut, RFTDn poikkeavuuden takia (niin piirtotyylin, kuin myös hahmojen poikkeavuuden takia). Ehdottomasti suosittelen kauhun ystäville.

Tiivistelmä:
+ Ei mitään "feikki" kauhua
+ Erikoinen toteutus
- Jotkut tarinat ovat vähän liiankin sairaita

Trinity Blood

Eng. nimi: Trinity Blood
Pokkareita: 13+ (Kiyo Kyujyo) (jatkuu edelleen)
Alkuperäinen novelli: Sunao Yoshida
Arvosana: 9-
Luettu: 1-12

Trinity Blood on yksi sellaisista mangoista, joka jaksaa ällistyttää monella lukukerralla. Sen törkeän upeaa piirtojälkeä jää moneen otteeseen ihailemaan ja tarkastelemaan niitä kaikkia yksityiskohtia. Vaikka juonena on kliseinen ihmiskunta (lähinnä kirkko) vs. vampyyrit se ei tällä kertaa ole huono asia. Tapahtumat sijoittuvatkin tulevaisuuteen, jossa puuvaarnojen tilalla aseina ovat hopealuotiset pistoolit.
Osa hahmoista tekee suuren vaikutuksen, osa taas ei. Trinity Bloodistakin löytyy se perheensä menettänyt ja muutenkin traumatisoitunut tyttö, jonka elämä rupeaa kusemaan enemmän mangan aikana. Mutta löytyy myös näitä ei niin tyypillisiä hahmoja -  esimerkkinä aivan ihmisennäköinen ja omalla tavallaan sympaattinen robotti. Ja toinen toistaan ihanempi muutaman ruudun hahmo.

Itse olen lukenut Trinity Bloodin monesti jo läpi ja manga kuuluu ehdottomasti top-5 listaani. Trinity Bloodissa tapahtuu paljon muutakin, kuin vain vampyyrien ja ihmisten välistä sotaa - juoni ei siis käy tylsäksi. Huumoria ei ole onneksi jätetty pois; kerta toisensa jälkeen nauraa Abelin sähläyksille ja vitseille.
Ehdottomasti suosittelen Trinity Bloodin lukemista kaikille - se kuuluu niihin sarjoihin, jonka jokainen itseään kunnioittavan otakun pitäisi lukea.

Tiivistelmä:
+ Aivan järisyttävän upea piirtotyyli
+ Huumori
- Tyypillinen juoni

Toradora!

Eng. Nimi: Toradora!
Jaksoja: 24 (J.C. Staff)
Alkuperäinen novelli: Yuyuko Takemiya (tarina), Yasu (taide)
Arvosana: 8
Katsottu: Koko anime

Toradora on perus kouluromantiikka sarja, jossa on mukana vain omia pieniä aineksia jotka parantavat sitä. Harmillisesti naispäähenkilö on jälleen ihastunut siihen suosittuun oppilaskunnan puheenjohtajaan ja ei uskalla puhua tälle. Ja taas miespäähenkilö on ihastunut siihen aina iloiseen ja aktiiviseen tyttöön.
Hahmoista jälleen löytyy ne kliseet - myös se lukiolainen tyttö, joka näyttää enemmän alakoululaiselta. Tällä kertaa hahmojen kliseiset luonteet eivät ole pilanneet sarjaa, melkempä ne sopivat animeen.Toradorasta kumminkin löytyy muutama erikoisempi hahmo; hyvänä esimerkkinä Ryuujin omalaatuinen äiti, joka tuntuu aina olevan hieman hiprakassa ja on enemmän se hoidettava "lapsi".

Toradoraa on turha syyttää huumorintajuttomuudesta - katsoessani sarjaa naureskelin välillä melkein kippurassa lattialla. Etenkin Ryuujin lemmikki-papukaijan epätoivoisille yrityksille lausua oma nimensä. Vaikka loppua kohden tulee erikoisia juonen käänteitä, niin Toradora on jo nähty - pystyy helposti ennustamaan tulevat tapahtumat ja ketkä lopulta päätyvät yhteen. Niistä huolimatta suosittelen kyllä Toradoraa katsottavaksi, itse en kauheasti tämän tyyppisistä sarjoista välitä, mutta Toradoran katsominen oli erittäin mukava kokemus.

Tiivistelmä:
+ Hauskuus
+ Muutama erikoisempi hahmo
- Kliseiset hahmot (jälleen)
- Ennalta arvattavuus

Gon

Eng. Nimi: Gon
Pokkareita: 7 (Masashi Tanaka)
Arvosana: 7+
Luettu: Koko manga

Gon on hieman erikoinen manga - siinä ei ole ollenkaan puhetta tai edes kunnollista ajattelua. Mangassa vain seikkailee pieni dinosauruksen poikanen Gon, joka pomottaa ja alistaa muita eläimiä. Se on myös täysin juoneton, joka tekee Gonista mukavaa luettavaa. Pienet saagat kestävät muutaman kappaleen, ja silloin tarina ja maisema muuttuu taas. Monet tarinat ovat varsin sympaattisia ja hauskoja. Usein juonettomissa sarjoissa jää kaipaamaan juonta, muttei Gonissa jossa sitä todellakaan ei jää kaipaamaan. Juonettomuus sopii hyvin.

Gonia lukiessa huomasin monesti jääneeni vain ihailemaan jälkeä, ja miten ne kaikki eläimet olivat piirretty. Se on jotain niin upeaa, kuin suoraan parhaista luontokirjoista. Ihan kateus iskee, koska ei todellakaan saa samanlaista jälkeä itse. Gon on myös hyvin kevyttä luettavaa juuri aiemmin mainitun puhettomuuden takia. Lukeminen on erittäin mielenkiintoinen kokemus ja todellakin suosittelen Gonin lukemista.

Tiivistelmä:
+ Aivan upeasti piirretyt eläimet
+ Juonettomuus
+/- Ei puhekuplia

Massugu ni Ikou

Eng. Nimi: Let's Walk Straight
Jaksoja: 9 (Yumeta Company)
Arvosana: 7½
Katsottu: Koko anime

Massugu ni Ikou on kyllä jotain aivan ihanaa katseltavaa, vaikka juonta ei ollenkaan ole. Hopeanuolen ja Weedin kaltaisen koira-animen jälkeen suosittelen tätä animea. Sen huoleton ja iloinen koiran-elämä on vain jotenkin... Ihanaa. Mitään verta ja suolenpätkiä ei ole, vaan yksinkertaista koirien elämää ja seikkailua kaupungissa. Massugu ni Ikoun katsominen saa hyvälle ja iloiselle päälle, vaikka olisi kauhea teiniangstaus menossa.
Hahmot ovat myös omaa laatuaan - kaikki ovat omalla tavallaan niin suloisia ja koiramaisia (oikeasti koiramaisia, ei sellaisia Hopeanuoli-koiria) ja kaikki ovat vielä eri rotua. Massugu ni Ikoun tyyli on myös varsin suloinen ja koirarodut ovat hyvin tunnistettavissa. Chibi-hahmoja tosin käytetään ehkä hieman liikaa.

Jokaisessa jaksossa on oma tarinansa, joka on osittain hyvä puoli, mutta toisaalta taas huono. Välillä toivoisi kunnollista juonta, joka veisi animea eteenpäin. Mutta toisaalta taas pikku-tarinat tekevät sarjasta huolettoman ja ihanan. Samat hahmot pysyvät jaksosta toiseen, joka sitoo Massugu ni Ikoun kokonaisuudeksi. Suosittelen animea ehdottomasti niille, jotka (ensinnäkin pitävät koirista) kaipaavat jotain huoletonta ja iloista katsottavaa synkkään ja harmaaseen arkeen.

Tiivistelmä:
+ Iloisuus ja huolettomuus
+ Toteutus
+/- Juonettomuus

Rozen Maiden

Eng. Nimi: Rozen Maiden

Jaksoja: Yhteensä 24 (Gentosha & Shueisha)

Alkuperäinen manga: Peach-Pit

Arvosana: 8+
Katsottu: Koko anime

Rozen Maiden on animeiden aatelia ideansa tähden - eipä ole monessakaan sarjassa nähty eläviä nukkeja, jotka syövät ja juovat ja elävät kuin ihmiset taistellen samalla täydellisen tytön asemasta. Pientä haaremi-sarjan makua kumminkin esiintyy, koska neljä seitsemästä Rozen Maiden-nukesta asuvat saman pojan luona.  Ehkä se on osa syy siihen, miksi mangaversio luetaan seineniksi....
Vaikka juoni on erikoinen, hahmot ei taas niinkään. Kaikki klisee-hahmot löytyvät seitsemän joukosta; se pomotteleva tsundare, itkupilli kakara, poikatyttö ja itsekäs kusipää... Ja niin edelleen. Sentään kyvyt ja voimat eivät ole tyypilliset vesi, tuli, ilma-tyylisiä. Vaan paljon mielikuvituksellisempia; ruusunlehdet, sulat, kristalli... Piristää mukavasti katsomiskokemusta.

Rozen Maiden on myös täynnä huumoria jolle jaksaa nauraa usean katselukerran jälkeen. Etenkin toisen kauden Kanarian epätoivoiset yritykset murtautua päähenkilön taloon. Ensimmäisellä katselu kerralla ei edes tajua Suiseisekin hokevan koko ajan desu-sanaa, myöhemmin sen huomaa ja se alkaakin hieman ärsyttämään ja käydä korviin. Pelkkää huumoria ei sarja ole laisinkaan - esimerkiksi Suigintoun tarina on hyvin liikuttava ja moni muu kohtaus, joka saa melkein kyyneleen ilmestymään silmäkulmaan. Rozen Maidenin ensimmäinen kausi on melkein turha, koska siinä ei tapahdu oikein mitään mikä edistäisi juonen kulkua. Mielestäni kaudet olisi voinut vain yhdistää yhdeksi kaudeksi, ja jättää muutama tylsempi jakso pois. Loppujen lopuksi Rozen Maiden on miellyttävä katsomiskokemus, ja suosittelen sen katsomista.

Tiivistelmä:
+ Idea
+ Toteutus
- Hahmojen kliseisyys
- Ensimmäisessä kaudessa ei oikeastaan tapahdu mitään

Black Blood Brothers

Eng. Nimi: Black Blood Brothers

Jaksoja: 12 (Group Tac)

Alkuperäinen novelli: Kôhei Azano (tarina), Yuuya Kusako (taide)

Arvosana: 8
Katsottu: Koko anime

Black Blood Brothers on varsin laadukas vampyyri-aiheinen anime. Itseäni ilahdutti suuresti vampyyrien klassikkoisuus - auringossa palaminen, arkussa nukkuminen ja he eivät pääse jonnekin paikkaan ellei heitä ole kutsuttu. Sitä on ilo katsoa näiden nykyisten vampyyrisarjojen jälkeen, joissa klassikkoisuutta ei enää ole. Hahmot välttävät ylikliseisyydet ja ovat varsin kekseliäitä. Jiroun samankaltaisuus Hellsing sarjan Alucardin kanssa hieman häiritsee, mutta onhan muuallakin samankaltaisia ja näköisiä hahmoja. Onneksi sentään Jiroun aseena on miekka, eikä povitaskuun mahtuva jättimäinen pistooli.

Ainoastaan jää harmittamaan juonen pienet kliseisyydet, siitä miten päähenkilö menetti "lemmittynsä" ja viimeisissä jaksoissa sitten taisteleekin henkensä kaupalla tätä vastaan saadakseen "kostonsa"... Ehkä se on hieman sekavankin puoleista, kun ei tiedä mitä on tapahtunut. Loppua kohden kumminkin asiat hieman selkenevät, alussa olevien flashbackkien takia. Harmillisesti anime ei välty näiltä kliseisiltä - monesti nähdyiltä kohtauksilta, jota on kaikissa sarjoissa on. Kumminkin pienet yllättävät juonikäänteet pelastavat sarjan ja nostavat arvosanaa. Huumori jaksaa hauskuuttaa monenkin katselukerran jälkeen ja piristävät paikoittain aika synkkää tarinaa. Virheistään huolimatta BBB on ehdottomasti katsomisen arvoinen anime, etenkin niille jotka rakastavat klassisia vampyyreja.

Tiivistelmä:

+ Vampyyrien klassikkoisuus

+ Huumori
+ Hahmot

- Pienet kliseet

Suzumiya Haruhi no Yuuutsu

Eng. nimi: The Melancholy of Haruhi Suzumiya
Jaksoja: 14 (Kyoto Animation-studio)
Alkuperäinen novelli: Nagaru Tanigawa (tarina), Noizi Ito (taide)
Arvosana: 9
Katsottu: Ensimmäinen kausi

Suzumiya Haruhi no Yuutsu vaikuttaa pintapuolisesti aika normaalilta koulu-sarjalta, mutta kun syventyy katsomaan muutaman ensimmäisen jakson huomaa sen olevan aivan jotain muuta. Tällä kertaa päähenkilö ei ihastu siihen koulun suosituimpaan poikaan, joka on Oppilaskunnan puheenjohtaja ja tätä rataa. Haruhi Suzumiya on todellakin jotain aivan muuta, mitä ei ennen ole nähty. Itse katsoin koko sarjan muutamassa päivässä ja olin aivan tyystin haltioissani. Itse niin vihaan niitä klisee-koulusarjoja, jotka ovat niin annalta arvattavia. Tätä katsoessani en todellakaan osannut arvata mitä seuraavaksi tulisi käymään.
Pääasiassa sarja välttyy kaikilta kliseiltä mitä kaikissa animeissa on, paitsi henkilöhahmojen suunnalta: Haruhi on se hyvin reipas, iloinen ja tomera tyttö joka pompottelee muita, Yuki on se, joka vain istuu hiljaa nurkassa neutraali ilme kasvoillaan... Ja niin edelleen. Tosin missä sarjassa ei nyt olisi näitä klisee-hahmoja. Sarjaa jaksaisi katsoa montakin jaksoa, koska jokainen jakso on laatua ja huumoria täynnä - joka vetoaa kuitenkin välillä enemmän mieskatsojiin. Ensimmäiset jaksot ovat vain hieman hämmentäviä, kun moni tärkeä asia tulee liian äkkiä selville. Toisaalta sehän on vain hyvä, koska silloin se ei jää jumittamaan paikalleen.

Yksi asia lumosi minut koko animen ajan, ja sen on piirtotyyli ja väritys joka on aivan hemmetin ihanaa jälkeä. Sitä jää vain välillä ihailemaan miten hyvin se on toteutettu ja miten hyvin esineet tehdään. Välillä ei edes keskity kunnolla tapahtumiin, kun jää vain ihailemaan. Haruhi Suyumiyan tyylissä on vain sitä jotain, joka miellyttää silmää. Yksi asia vain jäi harmittamaan, se ettei se varsinaisesti juonellisesti edennyt kamalasti. Pitää toivoa, että se etenisi enemmän toisessa kaudessa.
Pienistä vioista huolimatta Suzumiya Haruhi no Yuutsu on niitä sarjoja, joka kaikkien otakujen pitäisi katsoa.

Tiivistelmä:
+ Aivan upea toteutus
+ Huumori
+ Omaperäinen idea ja juoni
- ...joka ei kumminkaan kamalasti etene
- Hieman kliseiset hahmot